Pulkkamäkeen ja luistelemaan vai museolle seikkailemaan? Talvisesta Kuopiosta löytyy monenlaisia elämyksiä lapsille. 

1. Elämyksiä Kuopion museossa 

Kuopion museossa viihtyvät myös perheen pienimmät. Esimerkiksi Kuopion oma mammutti ihastuttaa vierailijoita vuodesta toiseen. Uusitun museon myötä myös mammutti sai itselleen uudenlaisen miljöön. Toisesta kerroksesta löytyy Itä-Suomen luontoa käsittelevä tila, jonka eläimet, oikeat puut ja soliseva puro tuovat luonnon lähelle. Samassa kerroksessa on myös lasten leikkitila. 

Museossa järjestetään erilaisia opastuksia ja tapahtumia teemojen ja näyttelyiden mukaan. Torstaina 10.12. museon pedagogisessa tilassa voi osallistua avoimeen kuusenkaramellityöpajaan. Ensi vuoden puolella 21.1. ja 18.2.2023 Julius Caesar -näyttelyssä nähdään Savon Miekan miekkailunäytökset. 25.4. on Huippueläin haussa -musiikkiesitys. 

www.kuopionmuseo.fi 

2. Pääkirjaston lastenosastolla viihdytään 

Kolmisen vuotta sitten uusittu lasten ja nuorten osasto sijaitsee kirjaston ensimmäisessä kerroksessa, joten se on helposti saavutettavissa. Eri-ikäisille lapsille ja nuorille löytyy osastolta paljon lukemista, tekemistä ja näkemistä. Kirjojen lisäksi lainattavissa on esimerkiksi lautapelejä. 

Lapsille järjestetään myös erilaisia tapahtumia. Pääkirjastolla pidetään viikoittain satutunteja ja lähikirjastoissa puolestaan säännöllisesti lasten toiminnallisia kirjastohetkiä. Lisäksi tapahtumia järjestetään teemoittain, esimerkiksi kansainvälisenä Lego-päivänä 28.1. on työpajoja. Joulun alla Kuopion museon ja pääkirjaston tiloista löytyy toimijoiden yhteinen, maksuton ja omatoiminen joulusuunnistus lapsille. 

3. Lasten omat tapahtumat 

Pakkaspäivät ja Hyperhiihtoloma ovat täynnä tekemistä lapsille. Pakkaspäivät järjestetään tammikuun viimeisellä viikolla, keskellä parhainta sydäntalvea. Hyperhiihtoloma puolestaan on aina viikolla 10, jolloin kuopiolaiset lapset ja nuoret viettävät kevätlomaansa.  

Sekä Pakkaspäivillä että Hyperhiihtolomalla lapsille ja nuorille on paljon monenlaista tekemistä. Ympäri kaupunkia on erilaisia tapahtumia, minkä lisäksi lapsille ja nuorille on luotu monenlaista omatoimista ohjelmaa. Teemaviikkojen ohjelma löytyy Kuopion Seinältä. 

www.kuopionseina.fi

Teksti Oodia/Heta Jyrälä