Kuopion venepaikkojen ja viljelypalstojen varaaminen on mahdollista hoitaa helposti verkosta löytyvän varauspalvelun kautta. Sähköisestä varauspalvelusta löytyy venepaikkoja noin 6400 kappaletta eri puolelta kaupunkia ja ne ovat vuokrattavissa kesä- tai talvikaudeksi. Soutuvenepaikat puolestaan vuokrataan kesästä kevääseen, eli vene voi talvehtia kesäpaikallaan. Viljelypalstoja palvelussa on vuokrattavissa 367 kappaletta kesäkaudeksi.
Palvelu otettiin Kuopion kaupungilla käyttöön keväällä 2020 ja se on löytänyt jo runsaasti tyytyväisiä käyttäjiä. Sen kautta hoidetaankin jo nyt lähes puolet varauksista sekä vene- tai viljelypalstoihin liittyvästä asioinnista.

Monet paikoista varataan aina vuosittain uudelleenvarausjakson aikana, kun edellisen vuoden varaukset uusitaan samalle paikalle. Uudelleenvarausjakson jälkeen vapaana ja jäljellä olevat paikat tulevat kaikkien saataville yleisen varausjakson ajaksi.
Ennen varauspalvelun käyttöönottoa venepaikkojen ja viljelypalstojen varaamiseksi täytyi ottaa yhteyttä valtuustotalon asiakaspalveluun joko käymällä paikan päällä tai soittamalla.
-Keväisin meillä oli usein ruuhkaa ja pitkien jonojen takia aikaakin asioimiseen meni paljon, muistelee asiakaspalveluvastaava Jaana Huttunen Kuopion kaupungilta.
Rekisteröitymällä varauspalvelun käyttäjäksi voi katsella vapaita paikkoja, vuokrata, vaihtaa ja maksaa venepaikan tai viljelypalstan, päivittää yhteystietoja ja saada myös häiriötiedotteita omaan sähköpostiin. Rekisteröityminen ja käyttäjätunnuksen luominen palveluun on helppoa, sen saa tehtyä itselleen, kunhan on toimiva sähköpostiosoite.
-Palvelua on helppo käyttää ja sen kautta voi kätevästi hoitaa varaukset ja maksun mistä ja milloin vain. Palveluun tarvitaan vain rekisteröityminen ja paikan maksamiseen verkkopankkitunnukset, kertoo Jaana Huttunen.

Varauspalvelun käyttäjiltä saadun palautteen perusteella palvelua pidetään hyvänä ja kätevänä tapana hoitaa varaukset ja maksaminen. Venepaikka- tai viljelypalstavarausta varten ei tarvitse tulla jonottamaan asiakaspalveluun, vaan varauksen voi tehdä vaikkapa omalta kotisohvalta suoraan varausjärjestelmään. Varauspalvelu myös muistuttaa käyttäjiään uudelleenvarausjakson aikana, siitä milloin paikka on viimeistään maksettava, jos haluaa säilyttää sen samana.
–Jaana kertookin, että palvelun ehdottomasti suurimpana hyötynä on se, että varauksen voi tehdä 24/7, ja aikaa säästyy, kun ei tarvitse jonottaa asiakaspalvelussa tai puhelimessa. Venepaikkoja voi myös käydä katsomassa paikan päällä ja tehdä samalla varauksen, jolloin tietää varmasti millainen paikka on kyseessä.
-Joskus asiakkaille on valitettavasti myös käynyt niin, ettei lähetetty lasku ole tullut ajallaan ja paikka on ehditty vuokrata jollekin toiselle. Varauspalvelun kautta asioidessa sitä vaaraa ei ole, lisää Jaana.
Jos ei kuitenkaan halua rekisteröityä palveluun, venepaikan tai viljelypalstan voi varata ottamalla yhteyttä valtuustotalon asiakaspalveluun. Tällöin varaajalle lähetetään paperilasku, johon lisätään viiden euron laskutuslisä.

Tämän vuoden venepaikkojen ja viljelypalstojen uudelleenvarausjakso on alkamassa tammikuun alussa.
-Nyt on hyvä hetki käydä tekemässä jo rekisteröityminen palveluun, jos ei sitä vielä ole tehnyt, niin voi sitten jo hoitaa uudelleenvarauksen ja maksun helposti palvelun kautta, vinkkaa Jaana.
Tutustu tarkemmin varauspalveluun.
Lue lisää Kuopion venepaikoista ja viljelypalstoista.
Viimeisimmät kommentit