Savilahden skeittiparkki purettiin työmaan alta viime syksynä. Lippumäen skeittiparkki avautuu suunnitelmien mukaan elokuun loppuun mennessä 2020.

Parkin puuttuessa ja lumisateiden peittäessä maan rullalautailua voi harrastaa talviajan auki olevassa Kelloniemen skeittihallissa vaikka joka päivä.
– Halli aukeaa yleensä syyskuun lopulla ja on käytettävissä siihen saakka, kunnes pääsee taas ulos skeittaamaan, kertoo Kuopion Rullalautailijat ry:n puheenjohtaja Antti Lampinen.
Vaikka Savilahden skeittiparkin menettäminen harmittaa, ei se tullut yllätyksenä. Tarve skeittiparkille on ollut kyllä tiedossa ja niinpä sille tehtiin aluevaraus Lippumäen urheilualueen yleissuunnitelmaan. Uuden parkin on määrä korvata Savilahdesta poistunut skeittiparkki. Vaikka väliin mahtuukin useampi kuukausi ilman isompaa harrastuspaikkaa, Kuopiossa voi siitä huolimatta skeitata ulkona ennen elokuutakin.
– Pohjantien koululla on pieni skeittiparkki, samoin Valkeisenlammen kupeessa. Lisäksi kesällä voi rullalautailla lähes missä tahansa kaduilla, Lampinen sanoo.

Poika tekee skeittitempun switch krooked grind
Rullalautailu on ensimmäistä kertaa mukana Tokion kesäolympialaisissa 2020. Lajeina ovat miesten ja naisten street ja park. Kuvassa Jere Kajan ja switch krooked grind.

Lippumäen skeittialueen rakentaminen aloitettiin vuoden 2019 elo-syyskuun vaihteessa ja loppuvuoden aikana tehtiin suurimmat maanrakennustyöt. Kuopion kaupungin katu-, viher- ja virkistysaluerakentamisen rakennuttaja Jani Paanasen mukaan projekti on edennyt tähän mennessä suunnitelmien mukaan.
– Tänä vuonna tehdään vielä skeittipaikkarakenteiden rakennustyöt, muotitus-, raudoitus- ja betonointityöt sekä alueen viimeistelytyöt.
Lampinen odottaa Lippumäen skeittiparkkia mielenkiinnolla.
– Siitä tulee nykyaikainen ja laadukas betoninen skeittiparkki, jonka on suunnitellut arkkitehti ja pitkän linjan rullalautailija Janne Saario yhteistyössä Kuopion Rullalautailijoiden kanssa.
Parkista tulee löytymään haastetta niin aloittelijoille kuin ammattilaisillekin. Siinä on valmistuessaan kaksi puolta: toisella puolella tulee olemaan uima-allasmainen poolialue ja toiselta puolelta löytyy puolestaan kaikki tarvittava katuskeittaukseen erilaisine muotoineen, muureineen ja kaiteineen.   
– Parkista tulee hyvin pitkälti rullalautailijoiden toiveiden mukainen. Samalla se tulee olemaan ison kokonsa ja laadukkuutensa puolesta harvinaisuus koko Suomen mittakaavassa.
Skeittiparkin rakentamisesta vastaavat Suomen Skeittibetoni ja kanadalainen Beaver Concrete, joiden työntekijät ovat itsekin rullalautailijoita. Pääurakoitsijana toimii Koneurakointi M. Niiranen Oy.

Poika tekee skeittilaudalla tempun 50-50 grind
Betoni on ihanteellinen alusta rullalautailuun kestävyytensä vuoksi. Kuvassa Eetu Holopainen ja 50-50 grind.

Kuopion Rullalautailijat ry:llä on tällä hetkellä noin 80 jäsentä, mutta Lampisen arvion mukaan skeittaajia Kuopiossa on todellisuudessa noin 200–300.
– Suomen Rullalautaliiton mukaan koko maassa harrastajia on kaiken kaikkiaan 20 000-30 000.
Rullalautailu on vaativa tasapainolaji ja se vaatii onnistuakseen paljon toistoja. Kun harrastuksen ideasta on saanut kiinni, se alkaa sujua. Rullalautailu on oikea hyvänmielen laji, missä rohkaistaan ja kannustetaan kavereita yhä parempiin suorituksiin. Alkuun päästäkseen voi hakea opastusta joka sunnuntaisilta Kuopion Rullalautailijoiden ilmaisilta aloittelijoiden vuoroilta, joita järjestetään Kelloniemen skeittihallissa.
– Omia välineitä ei tarvita, sillä yhdistys lainaa harjoittelijoille kaikki tarvittavat välineet.
Nuorimmat skeittaajat ovat alakouluikäisiä nuoria, vanhimmat keski-ikäisiä aikuisia, eikä ikärajaa ole. Sitä voivat harrastaa kaikki sukupuoleen ja ikään katsomatta.
– Rullalautailu kehittää tasapainoa, koordinaatiokykyä, lihaksistoa ja liikkuvuutta. Se on paljon fyysisempi laji kuin moni arvaakaan. Lisäksi se kasvattaa sinnikkyyttä, koska rullalautailu on alussa aika vaikeaa, mutta lopulta se vie mukanaan, Lampinen kertoo.

Poika tekee skeittitempun skeittihallissa
Rullalautailu on yhdessä tehtävä yksilölaji, johon liittyy vahvasti yhteisöllisyys ja esimerkiksi suoritusten kuvaaminen ja materiaalin jako somessa. Kuvassa Olli-Matti Juntunen ja frontside air.

Lisää Kuopion rullalautailijoiden toiminnasta ja harrastusmahdollisuuksista löydät Facebookin julkisilta sivuilta sekä Instagramista @kuopionrullalautailijat.

Teksti: Maiju Korhonen
Kuvat: Roope Kumpulainen