Lenni-Kalle Taipale, Jari Sillanpää ja Timo Tuppurainen. Nilsiän musiikkileiri on kasvattanut useita musiikkialan tähtiä.
Vuonna 1956 kuoroleirinä alkanut toiminta taukosi parin vuoden ajaksi leirin johtajan, Pentti Hautsalon äkillisen kuoleman vuoksi, kunnes vuonna 1961 toiminta alkoi uudestaan. Siitä hetkestä lasketaan alkavaksi varsinainen Nilsiän musiikki- ja tanssileirin historia. Nykyään leirillä pidetään kuoro-opetuksen lisäksi musiikkileikkikoulua, soittotunteja ja laulutunteja.
– Musiikissa on taikaa, joka saa ihmisissä tunteet esiin. Lisäksi leiri tarjoaa yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä, mitä maailma varmasti kaipaa, kunhan siihen tulee taas mahdollisuus, Nilsiän musiikki- ja tanssileirin nykyinen johtaja ja Hautsalon lapsenlapsi Hanna Hautsalo sanoo.

Yhteisöllisyys on sana, joka nousee ensimmäisenä myös muusikkona ja jazzpianistina tunnetun Lenni-Kalle Taipaleen mieleen, kun puhe tulee vuosien takaisista leirimuistoista.
– Osallistuin Nilsiän musiikkileirille ensimmäisen kerran vuonna 1994 silloisen musiikinopettajani suosittelemana. Leirillä oli innostava ilmapiiri ja tapasin siellä tulevan soitonopettajani Jasse Varpaman, jonka vuoksi jazz-kärpänen puraisi minua. Siitä alkoi nopeasti etenevä urani musiikin parissa, Taipale kertoo.
3-vuotiaasta lähtien pianoa soittanut Taipale oli tuolloin juuri peruskoulunsa päättänyt nuorukainen, joka vielä etsi paikkaansa musiikin maailmassa.
– Leiri oli hyvin mielenpainuva. Tulin sieltä pois erilaisena soittajana ja ihmisenä kuin mikä olin sinne mennessäni. Tutustuin Nilsiässä myös tulevan trioni basistiin Timo Tuppuraiseen. Trion kolmas jäsen, Sami Järvinen, löytyi myöhemmin Helsingistä.
Taipale on osallistunut Nilsiän musiikkileirille viisi kertaa. Vuonna 1995 oli edessä uusi leirikesä, minkä jälkeen hän aloitti työt ammattimuusikkona. Taipale tutustui leirien aikana moneen sittemmin menestyksekkään uran luoneeseen muusikkoon. Vuosina 1994-1995 leireillä oli muun muassa laulaja Jari Sillanpää.
– Muistan, kuinka kesällä 1994 kohtasin leirillä Eija Ahvon ja Susanna Haaviston ensimmäistä kertaa. Kävin keikan jälkeen sanomassa Ahvolle kuinka hienosti hän lauloi. Tilanne jännitti minua kamalasti. Ahvo vastasi katsomalla minua silmiin ja sanoi ”kiitos”.
Hetki teki Taipaleeseen elinikäisen vaikutuksen. Niin suuren vaikutuksen, että hän on itse nyt muusikkona ollessaan toiminut, kuten Ahvo tuolloin.
– Ajattelen, että tilanne on lähestyjälle erityinen hetki elämässä ja siihen on suhtauduttava kunnioituksella. Esiintyjän on silloin tärkeää olla mukana tilanteessa ja kuulla mitä toisella on sanottavana.
Tanssinopetus tuli mukaan leirin ohjelmaan 2000-luvun alkupuolella, mistä lähtien leiri on tunnettu nimellä Nilsiän musiikki- ja tanssileiri.
– Viimeisimpiä uudistuksia ovat olleet päiväleirimahdollisuus ja tanssin lyhytkurssit, Hautsalo kertoo.

Myös Hautsalo itse on Taipaleen tapaan ollut musiikkileireillä 1990-luvun puolivälissä. Muisto herättää leirin nykyisessä johtajassa hauskoja muistoja.
– Päällimmäisenä leireistä on jäänyt mieleen se kaikki kiva mitä siellä tehtiin opiskelun ohessa.
Hautsalo muistaa muun muassa erään yöllisen välikohtauksen, kun hän oli majoittuneena leirin tyttöjen kanssa luokkahuoneeseen. Unen tulo meinasi olla tiukassa ja pian Nukkumatti karkasi kokonaan. Siitä leirin pojat pitivät huolen.
– Kello oli varmaan jo yli puolen yön, kun huoneen ovi aukesi. Lenni-Kalle tuli kavereineen pitämään älämölön huoneeseen, ja mekkalan jälkeen hän juoksi kiireen vilkkaa karkuun, Hautsalo nauraa.

Nilsiän musiikki- ja tanssileiri järjestetään 22.–28.6. Leirin 60-vuotisjuhlakonsertti järjestetään lauantaina 27.6.2020 klo 19 Louhosareenalla. Solisteina ovat Eija Ahvo ja Susanna Haavisto 40 vuotta yhdessä -konsertillaan.
Musiikki- ja tanssileiri seuraa valtioneuvoston ja terveydenhuollon viranomaisten linjauksia koronavirukseen liittyen, ja leiri toteutetaan vain, jos olosuhteet arvioidaan turvalliseksi.
Lisätietoa Nilsiän musiikki- ja tanssileiristä sekä konserteista osoitteesta www.kuopio.fi/musta
Teksti: Maiju Korhonen
Viimeisimmät kommentit