Rakkaudesta muodostui aivan sattumalta Kuopion kaupunginteatterin esityskauden 2019-20 ensimmäisten ensi-iltojen kantava teema. Monipuolinen ja mielenkiintoinen kausi tuo tulleessaan maailmankuulun Broadway-musikaalin, jossa kaksi nuorta hullaantuu toisistaan, kauhujännärin, jossa intohimoisen fanin rakkaus saa häiriintyneitä piirteitä ja hillittömän farssin, jossa rakkautta koettelevat suomalaisten heimojen erilaiset piirteet sekä ruokateatterin, jossa rakkaus ravintoon vahvistuu entisestään. Tulossa on erilaisia ihmiskohtaloita, väkeviä tarinoita, inhimillisyyttä ja erinomaista viihdettä kaikenikäisille.
Kausi käynnistyy 6.9. Maria-näyttämöltä Stephen Kingin Piinalla. Olli-Matti Oinosen ohjaama Piina kertoo kirjailija Paul Sheldonista. Hän ajaa kolarin lumimyrskyssä ja herää hämärän menneisyyden omaavan, entisen sairaanhoitajan, Annie Wilkesin erämaakämpässä. Paul on pulassa, sillä Anniella, hänen ”suurimmalla fanillaan”, on oma käsityksensä siitä, miten kirjailijan olisi pitänyt kohdella kirjansa päähenkilöä.
Ohjaajan mukaan Piina on psykologinen kauhu-jännäri, jossa jännitys ja intensiteetti rakentuvat kerros kerrokselta kohti räjähtävää loppua. Kyseessä on myös häiriintynyt rakkaustarina, missä arkipäivä ja fantasiat sekoittuvat psykoottisella tavalla.
Minna-näyttämön syksy alkaa perinteiseen tapaan musikaalilla. Tällä kertaa vuorossa on häikäisevän säkenöivä, John Kanderin, Fred Ebbin ja Joe Masteroffin Cabaret. Luvassa on suuria tunteita, uskomattomia tanssiesityksiä ja musiikkia, joka vie katsojat historian havinaan, 1930-luvun alun Berliiniin ja iloisen syntiselle Kit Kat Klubille. Suurmusikaali kertoo amerikkalaisen kirjailija Clifford Bradshawn ja laulaja Sally Bowlesin rakkaustarinan aikana, jolloin kaikki oli mahdollista ja kaikki oli kaupan – ja jolloin sodan synkät pilvet saapuivat Eurooppaan.
Klassikkomusikaalin ohjaa unkarilainen Péter Forgács, koreografiasta vastaa Gergely Csanád Kováts. Syyskuun 14. päivä ensi-iltansa saavassa musikaalissa vierailee myös katsojat Viulunsoittaja katolla -esityksessä hurmannut Kai Hyttinen.
Keskisyksyn ensi-iltoina nähdään kotimainen komedia Avioliittosimulaattori ja Tanssiteatteri Minimin ja Ruokateatterin kanssa yhteistyönä syntyvä POTASKA! Avioliittosimulaattorin ohjaa Minna-näyttämölle Kuopion kaupunginteatterin johtajana 1.8. aloittava Tommi Auvinen. Hän on myös yksi näytelmän käsikirjoittajista yhdessä Veera Ahlgrénin ja Seija Holman kanssa. 9.11. ensi-iltansa saava näytelmä kertoo savolaistytöstä ja Länsi-Suomesta kotoisin olevasta pojasta ja heidän rakkaudestaan. Ja siitä, mitä tapahtuu, kun puhelias savolaistyttö saapuu koeajalle taloon, jossa huseeraa hiljaisten miesten sakki.
POTASKA! lusikoi puolestaan ruokamuistojen kaihoisan kirpakkaa makumaastoa teatterin ja tanssin rytkeellä. Sen perinnetieto on epäluotettavaa, koreografia mautonta, ja tunnelma katossa. POTASKA! on semi-slaavilainen ruokarapsodia balkanilaisin rytmein. Tämä ravintonostalginen eväsretki kuljettaa katsojan leipätaikinajuuren kyydissä eri aikakausien ruokapöytiin ja levottomiin keittiöihin. Esityksessä katsoja pääsee ruokailemaan näyttämölle esityksen keskelle tai kokemaan sen katsomosta käsin. POTASKA! saa ensi-iltansa 6.11. Maria-näyttämöllä. Ja maukkaat menut, jotka saavat katsojat rakastumaan ruokaan yhä uudelleen ja uudelleen ovat teatteriravintola Ofelian käsialaa.
Stephen King PIINA, ensi-ilta Maria-näyttämöllä 7.9.2019, ennakko 6.9.2019
Liput
27,50 € / peruslippu
25,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
23,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
18,50 € / opiskelijalippu
Ennakkoesitys
19,50 € / peruslippu
17,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
15,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
10,50 € / opiskelijalippu
Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 3,50 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Naulakkomaksu sisältyy pääsylipun hintaan.
John Kander – Fred Ebb – Joe Masteroff CABARET, ensi-ilta Minna-näyttämöllä 14.9.2019, ennakko 13.9.2019
Liput
48,50 € / peruslippu
45,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
42,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
Ennakkoesitys
40,50 € / peruslippu
37,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
34,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 3,50 € / lippu. Palvelumaksu astuu voimaan 1.8. alkaen. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Naulakkomaksu sisältyy pääsylipun hintaan.
Johanna Keinänen – Liisa Ruuskanen POTASKA!, kantaesitys Maria-näyttämöllä 6.11.2019
Liput
69,50 € / esitys + näyttämömenu42,50 € / esitys + katsomomenu
Ryhmämyynti (yli 15 hlö): minimi@minimi.fi | 044 066 7338 Tiedustelut: minimi@minimi.fi | 044 066 7338 Lisätietoa: www.ruokateatteri.fi | www.minimi.fi
Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 3,50 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Naulakkomaksu sisältyy pääsylipun hintaan.
Veera Ahlgrén – Tommi Auvinen – Seija Holma AVIOLIITTOSIMULAATTORI, ensi-ilta Minna-näyttämöllä 9.11.2019, ennakko 8.11.2019
Liput
33,50 € / peruslippu
31,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
28,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
Ennakkoesitys
25,50 € / peruslippu
23,50 € / eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, varusmiehet, lapset (alle 16-vuotiaat)
20,50 € / ryhmät (väh. 20 hlöä), pyörätuolit
Hinnat sisältävät teatterin palvelumaksun 3,50 € / lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen. Naulakkomaksu sisältyy pääsylipun hintaan.
Viimeisimmät kommentit