Kuopiossa kaikki julkiset tilat halutaan ymmärtää oppimisympäristöinä. Kantavana ajatuksena on, että oppimisympäristökokonaisuudet palvelisivat alueen asukkaita ja mahdollistaisivat elinikäistä oppimista. Parhaimmillaan oppimisympäristöt muodostavat alueiden pienimuotoisia innovaatiokeskuksia.

”Innostava ja monialainen innovaatiokeskus, jossa voi syntyä uudenlaista toiminta-ajattelua ja uudenlaista kohtaamista”, visioi Kuopion kaupungin apulaiskaupunginjohtaja, filosofian tohtori Pekka Vähäkangas.  

”Työelämä tulee muuttumaan entistä nopeammin. Mitä se on tänä päivänä ja mitä se on tulevaisuudessa?” kysyy Vähäkangas.

”On tärkeää nähdä mahdollisuuksia, ja että ei ole vain yhtä uraa alalla, vaan on monia mahdollisuuksia kehittyä oman osaamisensa kautta ja vaihtaa ympäristöjä ja tekemisen paikkoja.”

Vähäkankaan mukaan on tärkeää tutustuttaa lapset ja nuoret tuleviin oppimis- ja työkulttuureihin, jotta työelämälähtöisyys voisi parantua. Sama liittyy vastaavasti oppimiseen; työelämälähtöisellä oppimisen tavalla työntekemisen on pakko kehittyä.

”Oppilaat ja opiskelijat on otettava mukaan miettimään, mitä he haluavat, etteivät he jää käyttämättömäksi voimavaraksi”, toteaa Vähäkangas. ”Parhaat kysymykset ovat ne aidosti ihmettelevät: miksi asiat tehdään näin?”.

Vähäkangas kannustaa pohtimaan, mikä voisi olla mielekästä oppimisympäristöajattelua ja pitäisikö sen olla entistä enemmän taitojen jatkuvaa päivittämistä. Monelle lapsella ja nuorelle asian pohtiminen voisi olla esimerkiksi, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa?

”Kaikki julkiset tilat pitäisi pystyä ymmärtämään oppimisympäristöinä, ja ottaa niiden suunnittelussa huomioon muidenkin toimijoiden näkemykset”, Vähäkangas sanoo. ”On tärkeää saada yritykset ja järjestöt, ja muut alueen toimijat näkemään oma roolinsa oppimisympäristöjen innovoimisessa ja tuomassa kontakteja mukaan kehittämiseen.”

Esimerkkinä mielekkäästä oppimisen ja opetuksen käsitettä avartavasta oppimisympäristöstä Vähäkangas nostaa yrittäjyyskasvatusta tukevan Yrityskylä-konseptin, jossa oppilaille tarjotaan innostava tapa oppia leikin ja pelin kautta yhteiskunnan, talouden ja työelämän periaatteita.

”Voisivatko oppimisympäristömme olla yrityskylähenkisiä tekemisen paikkoja, joissa eri alojen osaajat kohtaisivat ja lapset pääsisivät mukaan kehittämään ja osallistumaan?”, ehdottaa Vähäkangas.

”Ajatuksena minulla on se, että alueellinen oppimisympäristökokonaisuus palvelisi myös alueen asukkaita ja siinä toteutuisi elinikäinen oppiminen. Ne olisivat parhaimmillaan pienimuotoisia innovaatiokeskuksia, joissa yhteistyö alueen toimijoiden ja yritysten kanssa olisi luontevaa, ja samalla ne toimisivat lapsille luontaisina oppimisen paikkoina”, Vähäkangas jatkaa. ”Lähtökohtana ajattelussa on, että koko kaupunki ja koko yhteisö toimii oppimisympäristönä.”

Oppimisympäristöjen konseptointia Kuopiossa

Kuopio on kehittänyt pitkään ja määrätietoisesti oppimisympäristökonseptia, jonka ensi sijaisena tavoitteena on raamittaa kaupungin pedagogisten toimitilahankkeiden laaja-alaista ja kauas tulevaisuuteen kurkottavaa käyttäjälähtöistä suunnittelua. Apulaiskaupunginjohtajan mukaan konseptin muotoilua ohjaa vahvasti näkemys siitä, että enää ei rakenneta pelkkiä kouluja tai päiväkoteja, vaan inspiroivia ja innostavia kasvun ja oppimisen paikkoja, joissa sekä eri käyttäjäryhmien tarpeet että palvelun järjestämisen tarpeet on huomioitu laajasti.

”Tärkeää on oppimisympäristöjen yhdenvertaisuus ja se, että voidaan taata täsmälleen yhtä laadukas opetus; on kyseessä sitten keskustan, lähiön tai maaseutualueen oppimisympäristö”, Vähäkangas muotoilee.

Kun puhutaan erilaisista alueista, on otettava huomioon niiden muu ympäröivä tilojen ja palveluiden muodostama verkosto. Esimerkiksi kaupungin keskustan tiiviisti asutulla alueella, jossa on paljon muitakin toimijoita, pystytään hyödyntämään eri palveluita, oppimisympäristöjä ja liikuntapaikkoja.  

”Sitten ovat lähiöt, joista kertyy hieman matkaa keskustaan”, lisää Vähäkangas. ”Ja maaseutualue, josta tulee haasteeksi toisaalta se, että väestö ikääntyy ja vähenee, ja sitä kautta oppilasmäärä laskee, ja toisaalta se, miten taataan oppilaiden yhdenvertaisuus.”

Vähäkangas korostaa, että yhdenvertaisuus ja laadukkuus eivät tarkoita sitä, että kaikki oppimisympäristöt olisivat samanlaisia, vaan täytyy löytää alueen vahvuudet ja roolit.

”Täytyy ymmärtää nyky-yhteiskunnan muutos teollisuusyhteiskunnan tai maaseutuyhteiskunnan muutoksesta, jolloin työ määritti hyvin pitkälle sen, missä ihminen asuu”, Vähäkangas muistuttaa. ”Nyt asuminen määrittää pidemmälle elämistä, ja työpaikan rooli muuttuu etätyömahdollisuuksien ja liikkumisen mahdollisuuksien myötä.”

Tulevaisuudessa olisikin tarpeellista pohtia, onko lähiopetus perusopetuksessa kiveen hakattua esimerkiksi harvaan asutulla maaseutualueella.

”Pitäisi miettiä enemmän monimuoto-opetuksen mahdollisuuksia, ettei välttämättä tarvitsisi lähteä joka aamu pitkälle koulumatkalle. Voisiko osa kouluviikosta toimia etänä, ja voisiko olla mobiileja lähipisteitä, eli voisiko opetuskin siirtyä välillä lähemmäs opiskelijoita ja oppilaita?”

Konseptoinnin näkökulmasta on huomioitavaa, että etämahdollisuuksien rinnalla on yhä palveluita, joissa fyysinen läsnäolo on edelleen tärkeämpää. Oppimisympäristö on samalla työpaikka monille opettajille ja muille pedagogian asiantuntijoille sekä oppimisen tuen asiantuntijoille kuten kouluterveydenhuollon ja oppilashuollon ammattilaisille.

”Täytyy miettiä sitä, miten tämä monialainen työyhteisö muodostaa aidon keskustelevan toisiaan tukevan ja toisten opittuja taitoja kuuntelevan ja hyödyntävän yhteisön, joka voi tukea lapsen ja nuoren oppimista ja kasvamista”, Vähäkangas toteaa.

”Miten luodaan monialainen, moniosaajien luonteva yhteistyöympäristö, jossa osaamista osataan hyödyntää laajemmin ja toisaalta konsultoida toisten osaamista, kun siihen nähdään tarvetta varhaisessa vaiheessa?”

Hyvinvointia edistävä oppimisympäristöverkosto

Kuopion oppimisympäristöhankkeissa tarkastellaan monipuolisesti eri palveluiden saavutettavuutta kuntalaisille. Nuorisopalvelut, kirjastopalvelut, museopalvelut ja liikuntapalvelut sekä kansalaisopisto ovat kiinteä osa oppimisympäristöjen laajaa verkostoa. Uusien oppimisympäristöjen muotoiluun osallistuvat myös järjestöjen, yhdistysten ja vapaan sivistystyön sidosryhmät, ja työtä tehdään tiiviisti yhteissuunnittelun periaatteilla.

”Toivoisin, että jatkossa opettajat innostuisivat entistä enemmän kirjastoista ja museoista, ja että pedagogit ja informaatikot tekisivät laajemmin yhteistyötä, jotta siitä pystyttäisiin hyötymään paremmin opetuksessa”, Vähäkangas toteaa.

”Lisäksi nostaisin keskusteluun teatterin ja orkesterin, jotka ovat ainutlaatuisia ison kaupungin mahdollisuuksia”, huomioi Vähäkangas.

”Ne tarjoavat oppimisympäristöinä ainutlaatuisen mahdollisuuden saada kokemusta harrastamisesta ja omasta urakehityksestä. Jos ajattelee vaikka musiikin opetusta Kuopiossa, niin täällä pystyy opiskelemaan musiikkia vauvasta vaariin, ja vaikka esikoulusta tohtoriksi saakka.”

Tulevaisuuden kaupunki

Apulaiskaupunginjohtaja sanoo näkevänsä tulevaisuuden kaupungin monipuolisen hybridirakenteena, eri alueiden verkostomaisena kokonaisuutena, joissa pitää olla innovaatiokeskittymiä, jotka sisältävät sekä samanlaisia asioita, mutta myös toisenlaisen ajattelun keskittymän.

”Tarvitaan ajattelun virtausta”, kiteyttää Vähäkangas. ”Jos olemme liian yksituumaisia, niin jotain jää huomaamatta. Joka yhteisössä pitää olla sopivalla tavalla häiriötekijöitä, mikä voi olla ärsyttävää, mutta on lopulta se, mikä pitää voimauttavana.”

Vähäkankaan mukaan pitäisi miettiä muun muassa sitä, millaisia uudenlaisia mahdollisuuksia tarvitaan, jotta se houkuttelisi esiin uudenlaista toimintaa, ja mihin työpaikat pitäisi jatkossa rakentaa. Kysymys onkin pitkälti siitä, mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan: palvelusta vai erilaisista välineistä ja tavaroista?

”Mitä se tarkoittaa esimerkiksi oppimisympäristöissä?”, Vähäkangas kysyy vielä lopuksi.

”Miten teknologia tukee parhaiten oppimista ja aikuisten toimintaa oppimisympäristöissä, ja miten saadaan tuettua pitkäjänteistä toimintaa ja keskittymistä? Nopeasti tehty jää helposti pintapuoliseksi eikä silloin tapahdu oikeaa oppimista.”

Teksti: Tanja Karpasto
Kuvat: Kuopion kaupunki