Teksti: Katja Väänänen, ohjaaja // Kuvat: Anna Pohjalainen

Talvi on taittunut kevääksi ja Kuopion kansalaisopiston Opistoteatterin puolen vuoden uurastus on päättynyt. Takana ovat Sirkku Peltolan Lämminveristen esitykset. Suomenhevos-sarjan itsenäinen, kolmas näytelmä, vei katsojat muassaan Kotalan perheen kanssa sillan alle asumaan. Katsojat kehuivat tarinaa ajankohtaiseksi: vaalien läheisyydessä yhteiskunnalliset epäkohdat, kuten työttömyys ja asunnottomuus, tulivat suoraan iholle. Mikään synkistelyteksti ei silti ollut kyseessä, vaan peltolamaiseen tapaan hymy ja kyynel asuivat samassa virkkeessä.

Lämminverisissä ahersi 10 harrastajanäyttelijää, joista osa oli konkareita, toiset vasta-alkajia. Kotalan vanha Äite, yksi kotimaisen nykydraaman halutuimmista roolihahmoista, sai Opistoteatterissa Arja Kaasalaisen, 73, habituksen.

-Kyllä minä roolin saatuani ajattelin ensin, että huhhuh, minäkö tämän Äiten nyt sain? Onkohan tuo ohjaaja Katja ihan ajan tasalla, Arja hymyilee. – Eipä silti, tämä oli kyllä unelmarooli, mutta samalla iso juttu tehdä ja minä tällainen vanha kontura.

Ohjaaja kuitenkin tiesi, mitä oli tekemässä. Aivan eilisen teeren poikanen ei Äiteä esitettäväkseen saanut, vaan Arjan varastoon oli teatterikokemusta ehtinyt kertyä jo kymmeneltä vuodelta. Heti eläkkeelle jäätyään hän oli liittynyt Kuopion Varhaiselääkkeensaajien teatteriryhmään, jota Auli Poutiainen ohjasi. Ryhmässä saadun positiivisen ja kannustavan palautteen innoittamana hän aloitti teatteriharrastuksen kansalaisopistolla. Siellä nykyinen ohjaaja on tutustunut Arjaan ja antanut hänelle haastavia rooleja joka kerta.

-Tämä on ihan paras harrastus eläkkeelläoloaikanani, Arja kehuu. – Ei saa jäädä kuolemaa odottamaan!

Sinä pystyt siihen

Kansalaisopiston teatteriryhmissä rikkautta on nimenomaan se, että opiskelijat ovat eri ikäisiä. Ryhmä oppii jäseniltään paljon. Lämminveristen ikäjakauma oli kolmeakymppiä hipovista yli seitsemänkymppisiin.

-Nuorten mukanaolo antaa virtaa ja perspektiiviä, vaikka mielessäni on joskus käynytkin, pitäisikö minun jo antaa paikkani nuoremmille. On epäilyttänyt, pärjäänkö minä, kykenenkö vielä. Produktioon pitää pystyä sitoutumaan ja koskaan ei voi tietää, riittääkö terveyttä. Ihme kyllä muistini puolesta en ole pelännyt, Arja pohtii.

Ohjaaja kannustaa Arjaa ja muita senioreja jatkamaan ehdottomasti teatteriharrastusta. Heidän elämänkokemuksensa ja -viisautensa antavat paljon sisältöä koko ryhmälle. Ja kyllähän Arja roolissaan pärjäsi, kykeni huimaan tulkintaan nykyniskavuorelaisena matriarkkana.

-Kun ohjaaja luotti minuun, minä päätin luottaa häneen. Ohjaaja sanoi, että sinä pystyt siihen. Sen minä pidin mielessäni ja se minua kannatteli koko prosessin ajan.

Näyttämöllä vieraalla kielellä

Huiman rohkealle matkalle Peltolan tekstiin hyppäsi myös syyrialaissyntyinen Zafer Abbara, 30. Lämminveristen roolihahmoihin kuuluu irakilainen hoitaja Hamed, joka on ystävystynyt Kotalan perheen kanssa ja sittemmin jakaa heidän kanssaan myös keskeneräisen maantiesillan alusen. Pian neljä vuotta Suomessa asunut Zafer puhuu äidinkielenään arabiaa, mutta Lämminverisissä esityskieli oli suomi.

-En ymmärtänyt sataprosenttisesti, mitä minä näyttämöllä puhuin, Zafer paljastaa, mutta sen voi antaa helposti anteeksi. Täysin vieraalla kielellä näytteleminen kokoillan esityksessä on hatunnoston arvoinen suoritus. Kiitosta tästä antaa myös Arja.

-Pitää olla hyvä itsetunto ja rohkeutta, että uskaltaa tulla ulkomaalaisena mukaan näyttelemään!

Zafer löysi tiensä kansalaisopiston teatteriryhmään kaksi vuotta sitten puoliksi vahingossa.

-Olin suomenkielen ryhmässä ja sen opettaja Johanna Leksis ohjasi myös näytelmää Supernaiivi. Menin kiinnostuneena tutustumaan harjoituksiin ja halusin mukaan.

Tuolloin Zaferin opeteltavaksi tuli vain hyvin vähän repliikkejä. Sittemmin kielitaito on karttunut. Teatteriharrastus on siinä hyvä opettaja, vaikkei se ensisijaisesti kielenopiskelukurssi olekaan.  Lämminverisissä tekstin tunnetilojen löytämisessä ja sisällön avaamisessa auttoivat Opistoteatterin miehet. Lämmin kiitos lähtee Juha Aholalle ja Teijo Räsäselle, jotka auttoivat vapaa-ajallaan miestä mäessä. Myös Zaferin omat arabiankieliset muistiinpanot käsikirjoituksen marginaalissa kertoivat ryhmälle erilaisesta opiskelutavasta.

-Suomea on hyvin vaikea ääntää. Kun Juha ja Teijo auttoivat minua repliikeissä, tunsin itseni tyhmäksi. Se oli kuitenkin vain oma tunne, ryhmä oli mukava ja ystävällinen. Ihmiset luottivat minuun. Hiihtolomaviikon ajan, kun harjoituksia ei ollut, vain opettelin repliikkejä.

Esillä, mutta elossa

Näyttämölle astuminen jännittää yhä sekä Arjaa että Zaferia. Niin kuin sen pitääkin, jotta roolisuoritus on hyvä.

-Aluksi jännitti, mutta kun valot syttyivät, hyvä olo palasi. Kun ensimmäinen oma kohtaus oli ohi, tajusin että olen vielä elossa, en kuollutkaan, Zafer nauraa.

Ja naurua kansalaisopiston teatteriryhmissä riittää. Jatkossakin. Kompasteluille ja mokailuille nauretaan harjoituksissa paljon. Moka on lahja ja opiston näyttämöllä ihan kaikilla on lupa loistaa.