Koronavirus aiheuttaa huolta ja monenlaisia muita tunteita meissä kaikissa, varsinkin kun emme voi ennustaa poikkeuksellisen tilanteen kestoa. Ihmisellä on kuitenkin luontaisesti kyky selviytyä. Psykologi muistuttaa, että ei ole sanahelinää sanoa, että tästä selvitään kyllä.

Pelkoa, huolta itsestä ja läheisistä, kiukkua ja kapinamieltä. Koronaviruksen aiheuttamat tuntemukset kulkevat aaltoina ja vaiheissa. Ensin ei meinattu uskoa. Sitten tuli pelko- ja huolivaihe, kun huomattiin, että tämä tulee Suomeenkin ja muuttaa kaikkien arkea.

 Nyt poikkeustilaan on totuttu, on muodostunut uusi arki. Sen myötä on tullut turhautumista, kiukkuakin, kun on epävarmaa, kauanko tämä kestää, ja kun siitä huolimatta pitää kestää.  Mutta tämäkin vaihe menee ohi. Tuija Turunen, Terveystalon johtava psykologi ja kriiseistä selviytymisen asiantuntija toteaakin, että vaaditaan sitkeyttä, että jaksamme elää poikkeusoloissa.

– Kun poikkeustilaa aletaan aikanaan purkaa, on mahdollista, että silloin on kauhean väsynyt. Pinnistely, huolet ja se, että joudutaan omaksumaan uutta lyhyellä ajalla, vie psyykkistä energiaa. Kriisistä selviytymisen parasta jälkihoitoa on hyvä ennakointi. Kun ennakoi näitä tuntemuksia, niin niitä ei säikähdä itsessä eikä muissa.

 Tärkein apu itselle on kuulostella oloaan ja tunteita. Kun hankalan olon hyväksyy, ei se saa liian suurta valtaa. Tärkeää on myös yrittää löytää ne asiat, joihin poikkeusolojen keskellä voi vaikuttaa, koska koko koronaa ei kuitenkaan voi hallita. Tuttu päivärytmi ruoka-, lepo- ja työskentelyaikoineen vahvistaa omaa hallinnan tunnetta. Päivärytmin säilyttäminen on tärkeää varsinkin lapsiperheissä.

 Pandemia on totuttanut monet seuraamaan jatkuvaa uutisvirtaa. Se on vahingollista, koska se koukuttaa, nostaa valmius- ja hälytystilaa kehossa ja ylläpitää valppautta. Sen verran voi riittää, että pysyy kartalla tapahtumista.

Kun mieli on lujilla, on huolehdittava perustarpeista, levosta, hyvästä ruuasta ja liikunnasta.

-Kanssakäyminen toisten kanssa on tietysti tärkeää. Mutta siinäkin olemme kovin erilaisia. Toinen kaipaa valtavasti kanssakäymistä. Joku voi oikeasti nauttia siitä, että nyt voi olla enemmän yksin. Jos ei halua pitää nettitapaamisia suvun kanssa, niin ei tarvitse kokea siitä huonoa omaatuntoa.

Perheellisellä sosiaalisia suhteita on luonnostaan, mutta välillä tarvitaan myös omaa aikaa, että sopu säilyy ja pysyy hyvällä päällä. Jos perheen tilanne kärjistyy tai oma mieli on liian lujilla, on tärkeä hakea apua mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

-Yksinäisen ikäihmisen kohdalla on tärkeää, että hänen läheisensä ovat aktiivisia häneen päin. Itsekin hän voi olla aktiivinen, vaikka ehkä kokee, ettei viitsi olla vaivaksi, mutta kyllä nyt voi!

Lopuksi Tuija Turunen muistuttaa toivon näkökulmasta. Tästä selvitään. Mutta paluu on uudenlaiseen. Millaiseen, siihen voimme itse vaikuttaa. On aika miettiä, millaista maailmaa haluaa elää, kun tämä on ohi.

Teksti: Anja Hiltunen