Poikkeusoloissa erityistä huolta kannetaan lapsista ja perheistä, nuorista sekä yli 70-vuotiaista kuopiolaisista. Kaupungin verkkosivuille on laadittu tukisivut eri kohderyhmille, joiden auttamiseksi palveluita on koostettu monipuolisesti.

Alla mainittujen ryhmien lisäksi apua voivat hyödyntää kaikki, jotka huolehtivat arjen sujumisesta omassa kodissaan ja esimerkiksi iäkkäiden vanhempiensa kodissa. Kaikkien tulee nyt huolehtia jaksamisestaan.

Apua ja tukea yli 70-vuotiaille

Yli 70-vuotiaita suojataan nyt koronavirukselta kaikin tavoin. Heidän tulee olla karanteenia vastaavissa olosuhteissa. Arjessa voi tulla vastaan pulmia, ja yksinolo voi aiheuttaa yksinäisyyttä ja masennustakin.

Läheisillä ja naapureilla on heille entistäkin tärkeämpi merkitys. Ruokaostosten toimitus on tärkeä apu kotona pysyville, mutta heitä voi ilahduttaa myös pitkillä puhelinkeskusteluilla, postikorteilla ja kirjeillä, kukilla, läheisten kuvilla tai vaikka ravintolapäivällisen toimittamisella kotiin.

Monet yritykset ja järjestöt tarjoavat ulkopuolista apua. Tukea on saatavissa myös seurakunnan kautta. Tukea löytyy muun muassa asiointiin, kaupassa käyntiin, kuljetuksiin ja myös keskusteluun koronasta ja muustakin elämässä.

Lisätietoja: www.kuopio.fi/tukea-ja-apua-yli-70-vuotiaille

Tukea lasten ja perheiden jaksamiseen koronavirustilanteessa

Koronavirus ja poikkeuksellinen tilanne tuovat mukanaan monia haasteita arkeen. Perheissä koronaviruksen aiheuttamat kysymykset ja mahdollinen karanteenitilanne voi aiheuttaa myös ristiriitoja perheiden sisällä. Näissä asioissa ei kannata eikä tarvitse jäädä yksin, sillä neuvoja ja ratkaisuja asioihin voi hakea niin puhelimitse tai chatin kautta kuin myös kaupungin palveluista.

Lisätietoja: https://www.kuopio.fi/tukea-lapsille-ja-perheille-poikkeustilanteessa

Tukea nuorille poikkeustilanteessa

On tärkeää, että lapsilla ja erityisesti nuorilla koulunkäynnin ja arjen rytmi säilyy ja kaikki opiskelevat näissä oloissa parhaansa mukaan. Päivälle kannattaa luoda melko selkeä lukujärjestys.

Jos vanhempien ahdistus koulunkäynnin tukemisesta tuntuu suurelta, kannattaa ottaa yhteyttä opiskeluhuollon kuraattoriin tai psykologiin, oppimisasioissa tulee olla yhteydessä opettajaan/erityisopettajaan.

Niille lapsille, joille koulu on ollut turvaa ja tukea tuova elementti elämässä, tilanne on nyt erityisen vaikea. Esimerkiksi chättäily nuorisotyöntekijän kanssa voi tässä tilanteessa tuoda apua.

Katso lisää: www.kuopio.fi/tukea-nuorille-poikkeustilanteessa