Teksti: Kirsi Soininen, markkinointijohtaja
Kuinka tulla vahvaksi menettämättä herkkyyttään?
Minna Canth syntyi vuonna 1844. Minna syntyi perheeseen, jossa perheen isä halusi antaa tyttärelleen kouluttautumismahdollisuuden. Asia, mikä tuolloin ei ollut tavanomaista, on meille tänään itsestäänselvyys. Minna teki Kuopio-aikanaan töitä tyttöjen koulutuksen puolesta. Hän oli mukana perustamassa suomenkielistä yhteiskoulua Kuopioon. Minna oli yhdenvertaisuuden puolustaja.
Minna Canth kutsui yhteisen pöydän ääreen asioita eri näkökulmilta tarkastelevia ihmisiä. Hän kokosi myös nuoret keskustelemaan, kuromaan umpeen sukupolvien välistä kuilua – hakemaan yhteistä ymmärrystä, luomaan yhteistä tulevaisuutta. Hän oli kuulu sydämellisyydestään ja lempeydestään.
Minnan työtä kuitenkin kyseenalaistettiin rankasti. Lehtien palstoilla arvostettuina pidetyt ihmiset kirjoittivat julmasti Minnan ajatuksia vastaan. Minna Canthin elämänkerrasta on luettavissa, kuinka paljon se satutti. Kiusaaminen oli julkista ja alentavaa. Siitäkin huolimatta Minna jatkoi työtään ja pyrki sovintoon kirjoittamalla häntä arvosteleville ihmisille.
Nykyisen vihapuheen, kuplautuneen ajattelun ja äärilaidoilta huutelun maailmassa meillä on paljon opittavaa Minnan tavasta toimia. Kuinka sovinnollisesti ja eri näkökulmia esille tuoden voi keskustella myös erimielisten ihmisten kanssa. Oli varsin tervehdyttävää lukea Minnan elämänkertaa ymmärtäen, että vastakkainasettelun maailmassa meidän tulisi puhua tärkeistä asioista ja tavoitella ajatusta siitä, että olemme samalla puolella pöytää ratkaisuja hakemassa.
Minna oli moderni nainen, joka merkittävän kirjailijauran lisäksi toimi kauppiaana ja huolehti perheestään. Minna oli myös tarkka siitä, että huolehti itsestään. Hän käveli Puijolla, nousi portaita Tuomiokirkon kellotapulissa, piti huolta sielun ja ruumiin voimista. Hyvinvointi mahdollisti kirkkaat ajatukset. Minna Canth oli varsinainen hyvinvoivan Kuopion esitaistelija.
Onko otsikossa tahallisesti vuosiluku 2109?
Hei Pekka,
Kiitokset tarkkaavaisuudesta! Virhe huomattiin melko pikaisesti julkaisemisen jälkeen, ja on korjattu oikeaksi 🙂