Teksti: Anja Hiltunen
Kuopiossa on voinut tutustua kirjailija Minna Canthiin monella tavalla. Yksi tapa on ollut osallistua opastettuihin Minna Canth-aiheisiin kävelykierroksiin kaupungilla. Tänä Canthin juhlavuonna kävelyt ovat hieman uudistuneet, ja niitä on tullut uusiakin.
Museolehtori Sanna Reinikainen kertoo, että Kuopion museotoimi on satsannut erityisesti liikunnallisiin taide- ja historiakierroksiin.
Kuopion korttelimuseo tarjoaa tänä kesänä kolmannen kerran Minna Canthin Kuopio -kävelykierroksen. Kierroksen oppaina on kaksi aikalaisasuihin pukeutunutta museon opasta.
-Tämän kesän kierros on aiempia rikkaampi. Kierrokset ovat aikamoisia tietopaketteja, Sanna Reinikainen lupaa.
Kävelykierroksilla avataan 1880-luvun Kuopiota Minna Canthin näkökulmasta. Kerrotaan Minnan naapureista, ystävistä ja palveluista, joita hän käytti, myös siitä, kuinka hän itse palveli asiakkaita kaupassaan.
Kävelykierros alkaa Korttelimuseolta ja päättyy torille, toisin kuin aiempina kesinä. Reitti ja pysähdyspaikat ovat uudistuneet. Kierroksen aikana nähdään myös yli 60 kävelykohteisiin liittyvää valokuvaa.
Torin ympäristössä on useita Minna Canthille keskeisiä rakennuksia asukkaineen. Myös Snellmanin puiston ympäristössä kohteita on useita, ja merkkihenkilöitä asui sen lähistöllä lukuisia.
-Tämän kävelykierroksen pohjana ovat olleet 1890-luvun henkikirjat Kuopiossa. On ollut salapoliisihommaa löytää osoitteet, joissa merkkihenkilöt ovat asuneet. Kaikkia taloja ei enää ole, ja samalla tontilla on ollut monta taloa. Talonnumeroitakaan ei tuolloin ollut, Reinikainen kertoo.
Minna Canthin Kuopio -mobiiliversiota voi pelata koska tahansa
Minna Canthin Kuopio -peli on Minna Canthin Kuopio -kävelykierroksen lyhyempi mobiiliversio. Pelissä on kymmenen rastia Kuopion keskusta-alueella.
-Peliä hyödyntävät erityisesti opettajat, jotka vievät oppilaitaan näille kävelyille. Mutta sitä voivat pelata ketkä tahansa, ja esimerkiksi uusille kuopiolaisille se on erinomainen tapa tutustua Kuopioon, Sanna Reinikainen kertoo.
Peli ladataan maksutta netistä ja sitä voi pelata koska vain, koska se on omatoiminen.
Mobiilipeli esittelee Minna Canthille tärkeimmät paikat Kuopiossa, ja kertoo, kuinka Canth näkyy kaupungissa tänäkin päivänä.
Peli on nuorten mieleen
Hatsalan koulun seitsemäsluokkalaisten ryhmä pääsi tutustumaan mobiilipeliin ennen pelin virallista julkaisua netissä. Pelin voi aloittaa miltä rastilta haluaa. Tällä kertaa ensimmäinen rasti on Minna Canthin salongissa korttelimuseossa, koska Korttelimuseon opas, museoassistentti Peura Maria Myers opastaa oppilaita pelin pelaamiseen kännykällä. Myers on ollut myös suunnittelemassa peliä.
Pelisivusto play.seppo.io kysyy alussa kirjautumisen yhteydessä pin-koodia, joka on 16BF6F. Koodin saa myös muun muassa Korttelimuseon nettisivulta. Sivusto ohjaa pelaajaa pelin edetessä.
Korttelimuseon jälkeen ryhmän seuraava rasti on Sepänkadun pää Väinölänniemellä. Joka rastilla kohteesta on kuva ja selostus sekä monivalintakysymys, jonka oikeasta vastauksesta saa 100 pistettä. Minna Canthin salongissa kysyttiin, montako kuppia kahvia Minna Canth joi päivässä? Sepänkadulla kysytään, mikä oli kiellettyä Väinölänniemellä vuoteen 1900 saakka: pyöräily, tanssiminen vai tupakointi?
-Jee, oikein, iloitsevat kaksistaan pelijoukkueen muodostavat Karla Virtanen ja Inkeri Murole saatuaan vahvistuksen vastaukselleen.
Oppilaat ehtivät kiertää oppitunnin puitteissa muutaman rastin. Loput tullaan kiertämään toisella kertaa. Karla ja Inkeri kertovat, että mobiilikävelykierros oli kiva ja erilainen oppitunti.
Peura Maria Myers uskoo, että oppimispelit ovat tehokkaita, koska niiden myötä pääsee autenttisille paikoille.
Minna Canth -virtuaalikävely vie aidontuntuiseen elämykseen
Tämän vuoden aikana Minna Canth -kävelyjen joukkoon saadaan vielä AR-tekniikkaa eli lisättyä todellisuutta käyttävä sovellus Minna Canth -kävelystä. Virtuaalitekniikka esittelee kohteet elämyksellisesti ja innovatiivisesti uutta tekniikkaa hyödyntäen.
-Esimerkiksi Minna Canthin salongissa korttelimuseossa sovellusta käyttävä katsoja näkee Minna Canthin liikkuvan salongissaan ja kuulee hänen kertovan itsestään ja perheestään. Minnaa esittää sovelluksessa näyttelijä Annukka Blomberg, kertoo Kuopion kulttuurihistoriallisen museon näyttelymestari Heta Pekkarinen.
-Pyrimme elämykselliseen kierrokseen, jolla on äänikerrontaa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi on videoita, valokuvia ja tekstejä sekä AR-tekniikkaa hyödyntäviä kolmiulotteisia kuvia. Kierros soveltuu kaikenikäisille.
Virtuaalikävelyssä ääneen pääsevät myös nuoret. Mukana on esimerkiksi Lumitin opiskelijoiden Helen Tirkkosen ja Aura Niskasen monologi tekoälystä.
Kuopion ruutukaava-alueelle tulee kymmenkunta virtuaalista kävelykohdetta. Joukossa ovat ainakin Korttelimuseo, taidelukio Lumit, Kanttila, Rouvasväen yhdistys ja Snellmanin puisto.
Kävelykohteisiin laitetaan herätekuvat, jotka skannaamalla voi nauttia historiallisesta sisällöstä. Kävelykierros on käytettävissä ympäri vuorokauden. AR-sovellus ladataan maksutta sovelluskaupasta.
Viimeisimmät kommentit