Pohjoismainen ruoka on parhaimmillaan lähiruokaa ja tukee suomalaista elintarviketeollisuutta. Tutkimustulokset puhuvat myös sairauksien ehkäisyn puolesta.
Itä-Suomen yliopiston (UEF) ravitsemustieteen yksikkö tarkastelee ravitsemuksen merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa sekä tutkii ruoan merkitystä hyvinvoinnin osatekijänä.
UEF oli joitakin vuosia sitten mukana pohjoismaisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin terveyttä edistävää pohjoismaista ruokavaliota (healthy Nordic diet, HND). Sen todettiin vähentävän elimistön matala-asteista tulehdusta ja parantavan veren rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa.
– HND-ruokavalion on todettu ehkäisevän myös tiettyjä sairauksia, kertoo ravitsemusterapian professori Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistolta.
Terveyttä edistävää pohjoismaista ruokavaliota voidaan verrata Välimeren ruokavalioon. Schwabin mukaan ruokavalioita erottavat lähinnä erot ruokakulttuurissa.
Lähialueelta saatavat raaka-aineet
HND-ruokavalio perustuu niihin raaka-aineisiin, joita Pohjoismaissa on helposti saatavilla. Esimerkiksi Välimeren maissa käytetään tyypillisesti vehnää, mutta Pohjoismaissa sen rinnalla käytetään tasapainoisesti myös ohraa, kauraa ja ruista. Täällä kasvisryhmä on lisäksi laajempi, koska vihannesten ohella suositaan juureksia.
– Tämä ei ole kilpailu siitä kumpi ruokavalio on parempi. Esimerkiksi Italiassa ja Kreikassa on luonnollista käyttää oliiviöljyä, koska se on paikallinen tuote. Meillä taas on luonnollista käyttää rypsiä ja rapsia öljyissä, koska niitä kasvaa täällä, Schwab toteaa.
Schwab kannustaa arvostamaan kotimaista ruokaa. Esimerkiksi kotimaiset marjat ovat usein ravintorikkaampia kuin ulkomailta tuodut marjat ja hedelmät, eikä kotimaisissa marjoissa ole juurikaan vierasaineitakaan.
– Kotimaiset kasvikset ja marjat ovat ravintosisällöltään monesti ulkomaisia parempia ja käytännössä aina paikallisia, koska Suomi on niin pieni maa.
Teksti: Minna Akiola
Alkuperäinen artikkeli julkaistu Kuopio by nature 2021 vuosijulkaisussa. Voit lukea koko lehden tästä.
Viimeisimmät kommentit