Osa Kuopion Linnanpellon asuinalueen taloista täyttää 100 vuotta vuonna 2020. Juhlavuoden kunniaksi valmistuu Linnanpelto goes 100 vuotta -yhteisöteatteriproduktio, jonka tavoitteena on Linnanpellon historian avaaminen kuopiolaisille ja ulkopaikkakuntalaisille. Yhteistyöproduktiolla halutaan lisätä alueen asukkaiden yhteisöllisyyttä, mutta samalla innostaa muitakin asuinalueita tekemään yhdessä asioita, jotka tuovat yhteisöön mukaan aktiivista, positiivista toimintaa.
Idean äiti, teatteriammattilainen Tiina Naumanen käsikirjoitti alueen asukkaiden tarinoiden pohjalta noin tunnin kestävän vaellusdraaman, jossa 20 Linnanpellon asuinalueen asukasta toimii myös näyttelijänä. Mukana olevat linnanpeltolaiset ovat selvittäneet oman kotinsa historian sekä tarinoita, joita ovat kodistaan kuulleet.
Vaellusdraama ei ole museokierros, vaan käsikirjoitus sisältää niin faktaa kuin fiktiota. Näytelmä etenee Linnanpellon talojen pihalta pihalle, ydinalueena Killisenkadun ja Linnanpellonkadun talot sekä lähiympäristö. Yksi näytelmän tapahtumapaikka on historiallinen Sokeainkoulun alue, näytelmän ohjaajana toimiva Naumanen kertoo.
Asukkailta kerättävän materiaalin lisäksi käsikirjoituksessa on käytetty myös Raimo Vihosen kokoamaa Muistatko, kun Linnanpellolla -kirjaa. Talojen historian selvittämisessä on ollut apuna myös Kuopion kulttuurihistoriallisen museon intendentti Pekka Kankkunen.
– Me linnanpeltolaiset koemme, että Linnanpelto ja sen historia ansaitsee tämän produktion 100-vuotissyntymäpäivänään. Linnanpellon historia työläiskaupunginosana on tärkeä osa Kuopion ja samalla myös koko Suomen historiaa. Asukkaiden taloistaan keräämät tarinat kuvastavat hyvin sen ajan yhteiskunnan elämää niin nuorten kuin aikuisten näkökulmasta. On tärkeää siirtää tätä kulttuurihistoriallista perintöä tämän päivän kuopiolaisille, Naumanen kertoo.
Linnanpelto goes 100 v.
Mistä salaperäiset kirjeet ovat löytyneet? Miksi Maija karkasi Muuruvedeltä Linnanpellolle? Kuka sytyttikään huussin palamaan? Mikä on Eino-Mirjami? Mistä kolmen tähden ravintola on saanut nimensä? Mikä harvinaisuus löytyikään Kuopion Sokeainkoulusta?
Näytelmän ensi-ilta on 28.8.2020 klo 18, lisäksi näytöksiä on 29.8. klo 17.00, 30.8. klo 15.00, 4.9. klo 18.00, 5.9. klo 17.00 ja 6.9. klo 15.00.
Vaellusdraama lähtee Vuorilinnan päiväkodin parkkipaikalta (Vuorelankatu 5–7). Reitti ei ole täysin esteetön ja matkalla on portaita. Kierroksen pituus noin 1 km. Kesto 1h 15min.
Kierrokset alueen pihoihin on laadittu niin, että ne mahdollistavat turvavälien pitämisen niin katsojien kuin näyttelijöiden välillä. Osallistujamäärä on rajoitettu tällä hetkellä 35 henkilöä/kierros.
Näytöksiin on vapaa pääsy, mutta ennakkoilmoittautuminen on välttämätöntä. Ennakkoilmoittautuminen tapahtuu osoitteessa: linnanpelto100@gmail.com.
Näytelmän valmistumista ovat tukeneet Kuopion Isänmaallinen Seura ja Kuopion kaupunki.
Teksti: Raija Korhonen
Kuva: Tuija Hyttinen
Viimeisimmät kommentit