Kuva: Vicente Serra
Tiesitkö, että Kuopion Maaherrankadulla toimii aikuislukio? Se on ollut siellä jo yli 40 vuotta. Älä anna lukio-sanan hämätä. Aikuislukiossa voit opiskella esimerkiksi vain jotain vierasta kieltä napakkaan tahtiin. Voit myös valmentautua pääsykokeisiin, korottaa aikaisempia arvosanoja tai opiskella yksittäisiä aineita omaksi iloksi tai hyödyksi. Tietysti voit myös suorittaa koko lukion ja ylioppilastutkinnon. Ammatillisen tutkinnon pohjalta se on mahdollista nopeastikin. Kysy lisää koululta.
Aikuislukiossa opiskellaan iltapäivällä ja illalla, joten opiskella voi myös töiden ohessa. Perinteisen luokkaopetuksen lisäksi on tarjolla verkkokursseja ja itsenäistä opiskelua ihan sellaisella tahdilla, mikä sinulle sopii. Esimerkiksi koko lukion suorittaminen onnistuu 2-4 vuodessa, tai koko pitkän matematiikan voi opiskella yhdessä talvessa. Voit opiskella myös vain yhden mielenkiintoisen kurssin vaikka lakitietoa tai pari kurssia ranskaa tai venäjää. Opintojen laajuuden ja etenemistahdin päätät sinä itse.
Aikuislukiossa samalla oppitunnilla on yleensä eri ikäisiä opiskelijoita, joilla on hyvin erilaisia taustoja ja tavoitteita. Täällä opitaan myös toisilta opiskelijoilta, eivätkä ryhmät ole liian isoja. Oppitunnilla voi vierekkäin istua maahanmuuttajanuori ja eläkeläinen, tai päivälukiolainen ja keski-ikäinen ammatinvaihtaja. Sinäkin sovit siis joukkoon ihan sellaisena kuin olet. Tule kokeilemaan ja innostu uuden oppimisesta – iltaopiskelu ei ole pöllömpää!
Googlaa Kuopion aikuislukio >>
Kuopion aikuislukio, Maaherrankatu 2,
Kuopionaikuislukio@kuopio.fi, 044 718 1751 (kanslia)
Viimeisimmät kommentit