Viime syksynä suuntasin ystäväni luokse synnyinkaupunkiini Kuopioon.
Illansuussa saimme idean myöhäissyksyisestä sienireissusta. Ystäväni vakuutti, että tietäisi erinomaisen, salaisen suppilovahveropaikan metsän siimeksessä. Saavuimme viitoitetulle polulle, jolta jonkin ajan kuluttua poikkesimme metsikköön. Ystäväni jatkoi ripeästi ja itsevarmana kulkuaan, hän tuntui todellakin tietävän mihin menemme. Ähelsin pimeässä ystäväni perässä kuusenoksien repiessä vaatteita. Olin jo luovuttamassa, kun saavuimme edessämme kohoavaan rinteeseen. Ystäväni valaisi kännykällään metsää. Ja siellä, pimeässä, katseilta piilossa, odotti järjettömän kokoisia suppilovahveroita, joita sitten lapsenomaisella innostuksella ja jokamiehen oikeudella ryhdyimme poimimaan.
Pimeä metsä. Hiljaisuus. Kosteus ympärillä. Hämähäkin seitti puolukan varressa. Mikä elämys! Siellä minä kyykistelin haistelemassa suppilovahveroita kotiseutuni metsissä ja mietin, että mikä minut pitää ruuhkaisen pääkaupunkiseudun sykkeessä – Tietenkin oma musiikkialan tuotantoyritys, keikat ja muut bändikuviot. Siis työni, joka normaalisti lennättää minut pitkin maailmaa, milloin Englantiin, milloin Espanjaan tai vaikka Romaniaan soittamaan savolaislähtöisen naisen tekemää bluesrokkia musiikinnälkäisille ihmisille.
”Mualimannapa” on Savossa, mutta niitä napoja on kertynyt minulle vuosien varrella tasaisesti ympäri karttapalloa. Löydän lähes jokaisesta käymästäni paikasta jotain uutta ja mielenkiintoista. Oli se sitten pieni kyläjuhla Uralilla, missä blues raikuu torilla, tai tunteja kestäneen kuoppaisen tiematkan takana oleva sydämellinen kaupunki jossakin päin Puolaa, missä käsityöläisyys kukkii keramiikka- ja korutaiteilijoiden ja piirtäjien käsissä. Tai metropoli pilvenpiirtäjineen Kanadassa, bluesfestivaali keskellä Alppeja Sveitsissä, vatsakatarrin kera soittamassa Intian kuumuudessa tai jylhät Huippuvuoret keskellä hyistä Jäämerta. Savolaisuuteni ja lupsakka suhtautumiseni lapsenomaisesti uusiin löytöihin on monesti säästänyt minut pettymyksiltä ja opettanut, että kaikesta voi löytää jotain hyvää.
Minulla on vahvat juuret Savossa, mutta vuosikymmenten varrella olen löytänyt useita ”koteja”, joihin palaan kerta toisensa jälkeen. Juuret ulottuvat laajalle ja niiden perusta kohoaa vahvana Kuopion Jynkänvuoren kallioilla, joilla pienenä tyttönä juoksentelin… ja kerran melkein törmäsin 300-kiloiseen hirveen. Erilaisia paikkoja, erilaisia kosketuspintoja. Kaikki omin tavoin itsessään vaikuttavia paikkoja. Kaikkialta löytyy ainutlaatuisuutta, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Siksipä välillä keräänkin kiviä mukaani matkoilta, että jos en saa sitä maailman tunnetuinta Kalliovuorta kokonaan mukaani, niin ehkäpä edes pienen hippusen.
Saadessani 2000-luvun puolivälissä levytyssopimuksen saksalaiseen levy-yhtiöön, yhtiön pomo naureskelikin löytäneensä uuden suojattinsa keskeltä suomalaista kuusikkometsää. Ja täältä Suomestahan meitä musiikintekijöitä on virrannut tasaisesti ulkomaille parin vuosikymmenen ajan. Musiikin parissa työskentelee yli 30 000 suomalaista, joka on suuri määrä pieneen maahamme. Itse kuulun siihen joukkoon, joka toimii myös yrittäjänä ja työllistää samalla liudan muita freelancereita. Saan tehdä unelmatyötäni ja olen siitä aidosti onnellinen. Lapsuuteni Kuopio oli melkoisen sisäänpäin kääntynyt ja kansainvälinen ura tuntui vain kaukaiselta haaveelta. Viimeisen vuosikymmenen aikana synnyinkaupunkini on noussut uudenlaiseen kukoistukseen ja tullut kilpailukykyiseksi isommillekin kaupungeille tarjotessaan laajalti mahdollisuuksia elää, harrastaa, työllistyä ja samalla nauttia luonnosta.
Mutta yksi asia on varma. Itsepoimitut sienet maistuvat aina paremmilta verrattuna kaupasta ostettuihin jo valmiiksi pakattuihin ja putsattuihin sieniin. Oli ne sienet sitten poimittu kotimaassa tai ulkomailla. Oma kokemus ja tekeminen antaa asioille erityisen merkityksen. Ystäväni kanssa kerättyjä suppilovahveroita riitti myös ystävälleni ja sukulaisillekin jaettavaksi. Ja mikä onkaan parempaa, kuin ulkona vietetyn päivän päätteeksi pannulla voissa tirisevät herkulliselta tuoksuvat sienet ja vinyylisoittimessa rahiseva blueslevy, jossa laulusolistin niekkuva nuotti kuulostaa paikoitellen laiskalta savon nmurteelta.
Erja Lyytinen
Muusikko ja toimitusjohtaja Bluesland Productions
”Vuoden Ilmiö 2020” -kunniakirja
#2 Total Guitar: ”10 World’s Best Guitarist now”
Viimeisimmät kommentit