Vauvabodyjen historia alkoi Kuopion kaupungin ja Nilsiän kuntaliitoksesta vuosina 2012–2013. Halusimme juhlistaa yli 100 000 asukkaan rajan ylitystä. Pohdintojen jälkeen päädyimme siihen, että vuodenvaihteessa 2012–2013 syntyvää ensimmäistä vauvaa muistettiin Kuopion kaupungin vauvabodyllä.
Vuonna 2012 julkaistun muuttohalukkuus-tutkimuksen perusteella Kuopio sai Suomen kaupungeista parhaan arvosanan lasten kasvuympäristönä. Tätä vahvaa ja tärkeää imagoa tukemaan kaupunki alkoi jakamaan I love Kuopio -vauvabodyn v. 2013 alkaen kaikille Kuopion yliopistollisessa sairaalassa syntyville vauvoille. Alussa bodyt jaettiin KYS:ssa, mutta parin vuoden jälkeen bodyjen jakelu siirtyi neuvoloille.
Vuonna 2018 vauvabodyjen jakoa muutettiin kustannussyistä niin, että vauvabodyn ovat saaneet vain kuopiolaiset vauvat. Vauvabodyt on jaettu osana neuvolapalveluita. Terveydenhoitajat ovat antaneet bodyn ensimmäisellä vierailullaan vauvaperheen luona. Samalla he ovat vieneet tärkeää tietoa lapsiperheiden palveluista.
Koska vauvoja syntyy Kuopiossa keskimäärin 1 200 lasta vuodessa, on vauvabodyja jaettu kymmenen vuoden aikana yli 10 000 kpl.
I love Kuopio -vauvabody on tehty koko 10-vuotisen historiansa aikana neutraalin ekologisesta materiaalista.


Viimeisimmät kommentit