Yksi Kuopion strategiaa toteuttavista ohjelmista on elinvoimaan ja talouteen keskittyvä Kasvava ja elinvoimainen Kuopio. Kaupunki onkin pärjännyt hyvin eri elinvoimamittauksissa. Se on vetovoimaisuudessa suurten kaupunkien kategoriassa toisella sijalla heti Tampereen jälkeen ja samalla sijalla myös kuntabarometrissa.
Elinkeinojohtaja Jukka Pitkänen kertoo, että Kuopion menestys johtuu monipuolisesta elinkeinorakenteesta ja siitä, että yritystoimintaa arvostetaan kaupungin strategiassa.
– Kuopion vahvuus on monipuolinen elinkeinorakenne ja uudistumiskyky. Hyvän elämän pääkaupunki on sellainen positiivinen viesti, johon on helppo sitoutua, hän kiteyttää.
– Meillä on tavoitteena noin prosentin vuotuinen väestönkasvu. Sitä tuetaan pitämällä Kuopio houkuttelevana kaupunkina, jossa on palvelut kunnossa ja viihtyisä asua.
Kuopiossa tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminta on keskitetty Savilahden kampukselle, jossa toimii koulujen lisäksi parisataa yritystä. Savilahteen onkin saatu kehitettyä toimiva yhteys koulutusorganisaatioiden ja yritysten välille.
– Ja ensi vuonna saamme tänne vielä pitkään toivotun diplomi-insinöörikoulutuksen. Yhteisenä tavoitteenamme on tuottaa yritysten tarvitsemia osaajia ja aistia yritysten tarpeita, Pitkänen lisää.
– Kun asukkaat viihtyvät, koulutusasiat ovat kunnossa ja palvelut hyvällä tasolla, niin yritysten on hyvä toimia. Tekemällä yhdessä vahvaa edunvalvontaa, tunnettuustyötä kotimaassa ja ulkomailla kertomalla Kuopion hyvistä puolista, menestymme jatkossakin, Pitkänen kiteyttää.
Teksti: Mikko Jaakkola, KMP Turku
Kuva: Vicente Serra
Viimeisimmät kommentit