Maailmassa tapahtuu monenlaista myllerrystä ja muutosta. Olemme eläneet pari vuotta hyvin poikkeuksellista aikaa. Kuopiolaiset ovat hienosti kantaneet yhdessä vastuuta itsestään, toimineet ohjeiden mukaan oikein ja auttaneet lähimmäistään. Kiitos, että olette jaksaneet.
Moni on löytänyt poikkeavasta ajasta uuden alun, toisia muutokset ovat ahdistaneet ja pelottaneet. Osalle pandemia on ollut hengissä selviämisen kysymys. Kun pitkäaikaisia suunnitelmia on ollut vaikea tehdä, on se pakottanut meidät elämään tässä hetkessä. Toisille se on avannut näkökulman löytää kiitollisuuden aiheita tavallisesta arjesta ja pienistä asioista, toisille taas pysähtyminen on ollut vaikeaa ja tavoitteiden asettaminen mahdotonta uudessa tilanteessa.
Vaikka poikkeusajan loppuminen on toki ilon aihe, niin se voi myös väsyttää. Lähitapaamisten puuttuessa elämä on ollut sosiaalisesti suppeampaa ja eristäytymisen aika on muokannut meitä moneen suuntaan. Kun jälleen kohtaamme toisiamme ja voimme liikkua vapaammin, voi toisten ihmisten tapaaminen ja julkiset tilanteet myös jännittää – vaikka ajatus toisten tapaamisesta tuntuisikin lähtökohtaisesti mukavalta.
Annetaan siis itsellemme aikaa palautua ja toipua. Rohkaistaan itseämme ja läheisiä, eikä se haittaa vaikka vähän jännittäisikin.
NYT KUN TAAS VOIN
Syksyn alkavat kurssit, tapahtumat ja menot mahdollistavat meille taas paikkoja mennä mukaan ja osallistua. On jälleen lupa tavata, kohdata ja lupa innostua. Toivottavasti mahdollisimman moni löytäisi omannäköistä tekemistä syksyn annista.
Kuopion visiona on olla hyvän elämän pääkaupunki. Hyvä elämä on omannäköistä elämää kaikkine sävyineen, iloineen ja suruineen. Pidetäänhän huolta toisistamme jatkossakin!
Kirsi Soininen
markkinointijohtaja
Kuva: Soile Nevalainen
Viimeisimmät kommentit