Kuopiossa syyskuussa järjestettävällä ANTI-festivaalilla nähdään teos, joka sijoittuu hieman yllättävään ja epätyypilliseen tilaan: taidekollektiivi Wauhausin teos ”Suurenmoinen sotku” esitetään Itä-Suomen suurimmalla Jätekukon jätekeskuksella. Teos keskittyy tarkastelemaan ihmisen suhdetta ja asemoitumista ympäristöön.
Haastattelimme kuopiolaislähtöistä Wauhausin koreografi-esiintyjää, Jarkko Partasta esityksestä.
Ennen kuin kollektiivi tuo teoksensa Kuopioon, esiintyvät he Helsingin Vuosaaren huipulla elo–syyskuun taitteessa. Partasen mukaan Suurenmoisen sotkun idea lähti hahmottumaan jo vuonna 2019, kun kollektiivi ryhtyi pohtimaan, millainen teos seuraavaksi tahdotaan tehdä. Tuolloin muotoutui idea siitä, että esitys tahdotaan tehdä johonkin joutomaalle. Lopulta Helsingin esityspaikaksi vahvistui Vuosaaren huippu.
Kun Kuopion esityspaikkaa ryhdyttiin pohtimaan yhdessä ANTI-festivaalin kanssa, vahvistui paikaksi nopeasti Jätekukon jätteenkäsittelylaitos. Kyseinen valinta myös muovasi tekeillä olevaa esitystä enemmän jätteen suuntaan. Esityksessä haluttiin tuoda kokemuksellisessa muodossa näkyväksi, kuinka ihminen on osa isoa erilaisten keskinäisten riippuvuuksien verkostoa.
”Olemme yrittäneet kyseenalaistaa yksilökeskeistä ontologiaa, sillä kukaan ei elä tyhjiössä, vaan ihmisiin vaikuttavat hyvin monenlaiset asiat, kuten esimerkiksi bakteerit ja virukset, muu ympäristö ja evolutiiviset voimat”, Partanen pohtii.
Partasen mielestä on kiehtovaa, kuinka teoksessa poistutaan normaalista teatteriympäristöstä. Hänen mukaansa Jätekukon jätekeskus esiintymispaikkana luo olosuhteet, joissa esiintyjä ja yleisö eivät ole merkityksistä vapaita.

”Jätteen käsittelylaitoksella olet menneen elämän ja materian ympäröimänä. Materian, joka on joskus kuulunut jollekin. Joku on joskus tätä materiaalia halunnut, kunnes ei enää olekaan halunnut. Jätteenlajittelukeskuksessa ihminen suhteutetaan laajempaan mittakaavaan, kuin mihin ihmisen voitaisiin asettaa teatterinäyttämöllä”, Partanen pohtii.
Mistä esityksessä on kyse?
Suurenmoinen sotku -esitys alkaa Maljalahdenkadun bussipysäkiltä, jatkuu bussimatkan aikana, ja vie sitten osallistujansa Savon suurimmalle jätteen käsittelylaitokselle ja päättyy bussimatkalla takaisin.
Partanen ei halua profiloida esitystä mihinkään tiettyyn muottiin, vaan myös yleisön omille tulkinnoille halutaan jättää tilaa. Sen verran hän kuitenkin paljastaa, että esitys toteutetaan opastetun kävelyn muodossa, ja että eräs kohtaus koskee koneiden tanssia.
”Esityksessä on kolme esiintyjää, Per Ehrström, Sara Grotenfelt ja Mira Eskelinen. He johdattavat meidät eri kohtauksista toiseen. Osassa esityksissä esiintyy siis ihmisiä ja osassa taas muita toimijoita.”
Partasen toivoo, että esityksessä nähtäisiin myös ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole taiteen suurkuluttajia. Sen vuoksi hänen mielestään onkin hyvä, ettei esitys kategorisoidu mihinkään tiettyyn muottiin. Tällöin sitä voi tulla katsomaan kuka vain.
”Wauhausin esitykset sisältävät harvoin vain yhtä väittämää tai sanomaa. Katsojan omalle tulkinnalle tahdotaan jättää tilaa”, hän kertoo.
Entisenä kuopiolaisena ja taiteen paluutyöskentelijänä Partanen kannustaa kuopiolaisia ottamaan ANTI-festivaalin omakseen:
”Pitäkää festivaalia omananne. ANTI:n tapahtumat ovat ilmaisia, ja niiden kautta on mahdollista nähdä kaupungissakin tutut paikat uudenlaisina. ANTI on kansainvälinen ja kunnianhimoinen festivaali, jossa on korkealaatuinen ohjelmisto. On iso lahja kaupunkilaisille saada nähdä tämä omassa kotikaupungissa.”
Voit varata paikkasi esitykseen ANTI-festivaalin verkkosivuilta.
Bussikuljetus esitykseen lähtee:
Ti 14.9.2021 / 18.00 (suomeksi)
Ke 15.9.2021 / 18.00 (suomeksi)
To 16.9.2021 / 18.00 (suomeksi)
La 18.9.2021 / 18.00 (englanniksi)
Maljalahdenkadun bussipysäkki
Osoite: Maljalahdenkatu, kaupungintalon takana
Tapahtumapaikka on vaikeakulkuinen
Esityksen aikana on myös evästauko.
Kolme esityksistä ovat suomeksi ja yksi englanniksi, vaikka puhuttu kieli ei olekaan pääosassa esitystä.
Turvallinen festivaalikokemus
Seuraa ANTI-festivaalin yleisiä koronaturvallisuuteen liittyviä ohjeita.
Viimeisimmät kommentit