Teksti: Raija Korhonen

Koronatilanne ja sen vaikutukset alkoivat näkyä Kuopiossa maaliskuussa 2020. Poikkeusolojen voimassaoloaikana 16.3.–16.6.2020 lähes kaikki kaupungin järjestämät palvelut olivat suljettuina tai toimivat rajoitetusti. Koronavirustartunnat Kuopiossa alkoivat kuitenkin näkyä laajemmin vasta syyskuussa.

Kuopion kaupungin terveydenhuollon palvelualueella työskentelevä tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen kohtaa päivittäin työssään koronaviruspandemian haasteet.

Kerro lyhyesti itsestäsi, kuka olet ja mitä teet?
Olen Kuopion terveyskeskuksessa työskentelevä terveyskeskuslääkäri. Työuraa on takana jo 34 vuotta. Olen työssäni kouluttautunut tartuntatautien hoitoon epidemiologisella otteella. Viimeiset 20 vuotta olen toiminut tartuntataudeista vastaavana lääkärinä. Olen syntynyt Pohjois-Pohjanmaalla ja opiskellut lääkäriksi Kuopiossa, ja jäänyt tänne mieheni kanssa opintojen päättymisen jälkeen. Olen kolmen lapsen äiti ja jo viiden pojan ylpeä mummi.

Miten koronapandemia on muuttanut työtäsi?
Kyllähän työni on muuttunut täysin. Varsinaista potilastyötä en tee enää juuri lainkaan. Teen tiivistä tiimityötä koronajäljittäjien tiimin vetäjänä. Koordinoin jäljitystyötä, toimin asiantuntijana eri tahoille, ohjeistan, suunnittelen ja toimin kaikkeen koronaan liittyvässä asiantuntijalääkärinä. Koronan myötä etäkokousten määrä on lisääntynyt todella paljon. Lisäksi karanteeni- ja eristyspäätöksiä on tehty yli 2000 henkilölle. Onneksi olen saanut apua kolmelta muulta lääkäriltä.

Kuinka paljon Kuopiossa tehdään koronatestejä?
Koronanäytteitä otetaan viikossa noin 1500. Positiivisia koronatuloksia on tähän mennessä ollut noin 270.

Kuinka hyvin Kuopiossa noudatetaan karanteeniohjeita?
Pääsääntöisesti karanteeniohjeita noudatetaan hyvin, mutta vielä voidaan noudattaa paremmin.

Miten olet huolehtinut omasta jaksamisestasi kiireisenä korona-aikana?
Säännöllinen ulkoilu ja sauvakävely antaa aina voimia seuraavaan päivään. Katson mielelläni rikossarjoja Yle Areenalta ja kuuntelen hyvää musiikkia. Minulla on hyvä mies, joka tekee hyvää ruokaa ja jakaa kotitöitä.


5 valttia, joilla suojaat itseäsi ja läheisiäsi koronavirustartunnalta

  • Jos saat oireita, mene koronatestiin ja pysy muuten kotona.
  • Pidä ainakin 1–2 metrin etäisyys muihin ihmisiin.
  • Huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta.
  • Käytä kasvomaskia, kun et voi pitää etäisyyttä.
  • Lataa Koronavilkku-sovellus.


Katso koronatilanteen ajantasaiset ohjeet ja voimassa olevat suositukset:

  • Kuopion kaupunki: Tietoa koronaviruksesta www.kuopio.fi
  • Kuopion yliopistollinen sairaala KYS : Tietoa koronaviruksesta www.psshp.fi
  • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL: Ajankohtaista koronaviruksesta thl.fi