Teksti: Terhi Paavola

Mitä siitä syntyy, kun pääkirjaston ja museon yhdistää? Siitä syntyy Kantti, kuopiolaisten uusi tietoa ja tarinoita yhdistävä kortteli.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa edelleen niitä hyväksi havaittuja pääkirjaston ja museon palveluja. Mutta niiden lisäksi on tarjolla uudenlaisia tapoja oppia uutta, herätä ajattelemaan ja innostua hankkimaan lisää tietoa ja tarinoita.

Kuopion kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinainen ja museonjohtaja Pertti Renvall ovat molemmat innoissaan. He näkevät yhteistyössä valtavasti uusiakin mahdollisuuksia. Yhdessä tekemällä tapahtumien ja näyttelyiden ympärille saadaan asiantuntemusta ja erilaisia näkökulmia yhä paremmin esiin. Esimerkiksi yhdessä toteutettu luontolukupiiri on tuonut perinteiseen lukupiiritoimintaan ihan uudenlaista asiantuntemusta luonnontieteellisen museon puolelta.

– Tämä on hyvä esimerkki, lukupiiri johdattaa syvempään tiedontarpeeseen, kiinnostus kasvattaa kiinnostusta. Ja tietoa meillä on tarjolla, Pertti Renvall sanoo.

Sukututkimusta, tiedetyöpajoja, asian­tuntemusta esiin

Kun museosta pääsee kätevästi pääkirjastoon ja toisin päin, on yhteistyö helppoa. Myös erilaisten aineistojen käyttäminen käy kätevästi. Tästä kiittävät varmasti esimerkiksi sukutukijat, jotka voivat kirjaston tutkimustiloissa tutustua pitäjien ja kuntien historiaan ja siirtyä helposti museon puolelle selaamaan vaikkapa kuva-arkistomateriaalia.

Vierailemassa käyvien koululuokkien on nyt sujuva siirtyä pääkirjastosta museoon ja tutustua näiden yhdessä suunniteltuihin näyttelyihin monesta katsantokantista.

Yhteistyömme oppilaitosten kanssa on tärkeää. Kirjaston ja museon pelaaminen yhteen voi synnyttää myös kouluille yhä mielenkiintoisempia pedagogisia kokonaisuuksia, Päivi Savinainen ja Pertti Renvall uskovat.

Kuopiolaisille tehty

Päivi Savinainen ja Pertti Renvall muistuttavat, että Kantti on kuopiolaisille tehty.

– Kutsumme asiakkaat mukaan kehittämään ja suunnittelemaan. Kantti on kuopiolaisille tehty, joten sitä kehitetään yhdessä heidän kanssa.

Pertti Renvall korostaa, että kuopiolaisten rakastamat brändit – museo ja kirjasto – eivät katoa mihinkään. Ne toimivat edelleen.

– Se, mitä me yhdessä tehdään, on jotakin uutta. Se on sitä kanttiutta, hän miettii.

– Tässä ollaan myös vielä alkutaipaleella, emme ole vielä valmiita. Haluamme katsoa mikä toimii ja mikä ei, myös siksi kuopiolaisten palaute on tärkeää, Päivi Savinainen muistuttaa.