Teksti: Mikko Jaakkola, KMG Turku

Kuopion taidelukio Lumit on Suomen vanhin valtakunnallinen erityislukio. Pian Lumit pääsee uusiin tiloihin, kun Musiikkikeskuksen naapuriin valmistuu kesällä 2022 täysin lukion tarpeisiin suunniteltu koulurakennus.

Yksi Suomen merkittävimmistä taidelukioista

Lumit aloitti taidelukiotoiminnan jo vuonna 1968 Kuopion Musiikkilukion nimellä. Lukiossa on neljä opintolinjaa: musiikki, tanssi, ilmaisutaito sekä yleislinja. Oppilaita on noin 570.

– Lumit on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolinen lukio, jossa on tanssia. Tanssi ja muut erityistehtävälinjat houkuttelevat opiskelijoita laajalta säteeltä, kertoo lukion rehtori Ilkka Raninen.

Koulu on myös tärkeä etappi matkalla konservatorioon, ammattikorkeakouluun tai Sibelius Akatemiaan.

– Teemme tiivistä yhteistyötä Kuo­pion muiden musiikkitoimijoiden kanssa. Olemme kaupunginorkesterin kummi­koulu ja osa opiskelijoista on päässyt myös toteuttamaan konsertteja orkesterin kanssa, Raninen toteaa.

Akustiikan ja pedagogiikan ehdoilla

Uusi koulurakennus tulee osaksi Musiikkikeskuksen ympärille rakentuvaa Kuopion soiva ja sykkivä sydän -kokonaisuutta. Käyttötarkoitus asetti talon suunnittelulle haasteita.

– Taidelukio on normaalia vaativampi kohde mm. tilojen avaruuteen ja akustiikkaan liittyvien rakennus- ja ääniteknisten ratkaisujen vuoksi. Suunnittelussa on pitänyt huomioida myös tanssi- ja soittoharjoitustilat sekä äänitystilat, erilaiset huone huoneessa -rakenteet ja muut erikoistilat, kuten Black Box, luettelee rakennuttaja Hilkka Laakso Kuopion Tilakeskuksesta.

Ranisen mukaan Lumitin tilat eivät ole tähän asti palvelleet erikoislukion tarpeita. Hän kiitteleekin uutta taloa käyttäjän näkökulmasta.

– Moderni tekniikka ja pedagogiikan ehdoilla tehty suunnittelu mahdollistavat eri oppimisen muodot, kuten perinteisen luokkaopetuksen, pienryhmät, yksilötyöskentelyn sekä etäopiskelun, hän linjaa.

Talon harrastus- ja vapaa-ajan toimintaan soveltuvat yhteiskäyttötilat ovat myös asukkaitten käytössä.

Ainutlaatuinen Black Box

Yksi Lumitiin tulevista poikkeuksellisista ratkaisuista on Black Box -teatteritila, jollaista ei löydy muista kouluista.

– Taideyliopistolla on Helsingin musiikki­talossa Black Box, mutta meistä tulee ainoa taidelukio, jonka tarpeisiin sellainen rakennetaan, Raninen kehaisee.

– Kaiken kaikkiaan uusi Lumit antaa boostia koko Kuopion koulutustoimelle, ei vain taidelukiolle. Se takaa, että Kuopiosta tulee jatkossakin musiikin, tanssin ja ilmaisu­taidon tähtiä, hän päättää.